Mietelauseita häihin

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Laatuaikaa

Koko kevät on ollut melkoista huisketta molemmilla: töitä, sivuaineopintoja aamusta iltaan, gradua, kotihommia, harrastuksia... Emme ole kerenneet juurikaan rauhoittua kahdestaan. Tietysti yhteistä aikaa on vaatinut ja yrittänyt saada johonkin väliin, mutta aina se ei ole onnistunut. Siksi onkin ihanaa, että nyt saadaan ottaa irtiotto arjen kiireistä ja velvollisuuksista. 

Varasimme matkan Berliiniin jo marraskuussa, joten tiesin keväällä yksinäisten iltojen aikana, ettei kiireet kestä ikuisesti. Meillä on viikko lomaa, joista viisi päivää vietämme Berliinissä. Olen aika onnellinen, että saamme tähän väliin yhteistä aikaa. Emme ole aikaisemmin tehneet yhteisiä reissuja Tallinnaa pidemmälle, joten tämä on varmasti aikamoinen reissu.

Aina ei tarvitse tehdä mitään sen ihmeellisempää:
leffailta rakkaan kainalossa oli parasta pitkään aikaan raskaan viikon päätteeksi!

Vaikka ei olisi aikaa, varaa tai mahdollisuutta lähteä merta edemmäs, kannattaa vaalia niitä pieniä yhteisiä hetkiä. Olla päivän, puoli päivää tai pari tuntia yhdessä ilman puhelinta ja keskittyä vaan siihen toiseen ihmiseen siinä vierellä. Ne on tärkeitä suhteen kannalta ja niiden avulla kiireisimmät ajat kestää huomattavasti helpommin. Jaettu elämä on kuitenkin pitkälti arkea ja velvollisuuksia, joita lomat sitten vain silloin tällöin täydentävät. Jos ei arkena vietä aikaa yhdessä, kuinka sitä lomalla osaisi? Teen parhaani, että arki täyttyisi pienistä yhteisistä hetkistä. Ne vaan on niin <3. 


Juhannuksen kunniaksi juhlajuomaa mustikoilla tuunattuna. :)

Millä tavalla te vietätte laatuaikaa? Mikä on se juttu, mikä saa teidät jaksamaan pariskuntana kiireiden keskellä? Nauttikaa yhteisestä ajasta ja aurinkoisesta juhannuksesta!


<3: Eveliina

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Lauantain ajatelma


''Jos pidät minusta, lupaat poimia minulle kaikki tuikkivat tähdet tummalta taivaankannelta.
Jos pidät minusta oikein paljon, lupaat noutaa minulle hopeisen kuun taivaalta.
Mutta jos rakastat minua, et tee turhia lupauksia.''
Nyyti



Ihana. Haluan tämän muumi-ajatelman ehdottomasti osaksi häitämme! Olen ajatellut käyttäväni erilaisia häihin liittyviä aforismeja ja mietelmiä osana häitä. En vain ole keksinyt vielä, missä ja miten haluaisin niitä käyttää. Jossain vaiheessa alan kerätä mietelmiä uudelle sivulle kaikkien käytettäväksi. Sinne kommenttiboxiin saa myös kirjoittaa omia suosikkejaan! 

<3: Eveliina



lauantai 11. kesäkuuta 2016

Mmmm - kakkuja!

Puoli vuotta sitten sain sattumalta kuulla Fazerin järjestämästä hääkakku-tastingistä. Innostuin! Keräsin kaiken tiedon tapahtumasta ja jännitin hulluna, että saan suosittuun tapahtumaan paikat varattua. Viime keskiviikkona (08.06.) pääsin viimein kahden sisareni ja mieheni kanssa Helsinkiin maistelemaan viittä eri hääkakkua. Yhdeltä hengeltä tilaisuus maksoi kahvin/teen kanssa 12€ ja kuohuviinin kanssa 16€. Lisätietoja löysin täältä.



Tässä puolen vuoden aikana olemme kerenneet muutaman kerran puhua hääkakusta. Mieheni haluaisi tavallisen mansikoilla päällystetyn kermakakun, kun taas itse haluaisin jotakin erilaista. Budjetin kärsiessä vaihtoehdoksi on tullut myös tehdä hääkakku itse. Olin erittäin tyytyväinen, että tässä pattitilanteeksi koetussa tilanteessa pääsimme maistelemaan kakkuja ja keräämään inspiraatiota.  

Vasen yläkulma: FRAISIER
Vasen alakulma: BERRIES'N CHAMPAGNE
Oikea yläkulma: ORANGE
Oikea alakulma: CONFECTIONER'S SPECIAL
Piilossa: VIOLET





Ilta oli aivan ihana. Kluuvikadun kahvilassa on aivan omanlaisensa tunnelma. En ollut käynyt siellä aiemmin, mutta pidin ympäristöstä kovasti. Aluksi kondiittorimestari Eero Paulamäki esitteli itsensä ja hiukan Fazerin taivalta. Pääsimme kyllä myös itse asiaan eli maisteltavien kakkujen esittelyyn. ;)

Kakkujen ulkonäkö oli päätä huimaava! Tässä VIOLET.

Tässä  minun ja sisarieni mietteet jokaisesta kakusta:

FRAISIER 
klassinen mansikka-pistaasikakku ranskalaiseen tyyliin. L, G

MINÄ: Pistaasi raikas ja makoisa. Tuore mansikka kruunasi. 
SISKO A: Mansikka-pistaasi on hyvä kombo!
SISKO B: Perinteinen, ihana pistaasi & mansikka.
  
ORANGE
Elegantti appelsiini-suklaakakku. L

MINÄ: Sacherin tapainen, aika raskas ja tosi tumma. Imelä.
SISKO A: Turhan raskas, tulee helposti liian äklö. 
SISKO B: Liian tuhti hääkakuksi, mutta muuten bueno!
 
BERRIES'N CHAMPAGNE
Ylellinen valkosuklaa-samppanjakakku kauden marjoilla. G

MINÄ: Marjapiirakan ja täytekakun yhdistelmä. Aika perus, kaunis ulkonäkö.
SISKO A: Hyvä pohja, keveä.
SISKO B: Plain jane, mutta raikas. Ei ällö.
 
VIOLET
Mustaherukka-maitosuklaakakku.

MINÄ: Kirpeä, voisi olla hiukan kiinteämpi. Ihana mustaherukka.
SISKO A: Ihana mustaherukka, mutta kaipasi jotain lisää
SISKO B: Mustaherukka nam, sais olla kiinteämpi. Pohja ei-lemppari.

CONFECTIONER'S SPECIAL
(tämän allergiatietoja en tajunnut kysyä!)
Valkosuklaa-limekakku.

MINÄ: Ihana  marenki-manteli pohja, täyteläinen valkosuklaa. Tekee mieli lisää! Todella makea.
SISKO A: Liian makea... ei Eve tätä. :P
SISKO B: Liian makea, muuten hyvä koostumus. Pohjan vois vaihtaa.

Vasemmasta oikealle, ylhäällä: Fraisier, Orange, Berries'n champagne
Vasemmalta oikealle, alhaalla: Violet, Confectioner's special

Haha, minusta oli hauska lukea näitä kommentteja. Juttelimme kyllä kakuista ja suosikeistamme, mutta yllätyin silti kommenteista. Sisarieni ja miehen suosikki oli FRAISIER, minun (yllätys, yllätys) valkosuklaa-lime. Kuten sanoin, rakastan makeaa! :D Olin kyllä valinnut mansikka-pistaasin toiseksi, että ei se todellakaan huono ollut!
Jos ensi vuonna on mitenkään mahdollisuutta osallistua kakkutastingiin, niin suosittelen! Mikä sen parempaa, kun viettää iltaa rakkaitten seurassa ja maistella kakkuja. Sain valtavasti inspiraatiota ja mietittävää. Ottaako raikkaan ja pirteän vai täyteläisen, syntisen suklaisen? Haluaisin, että kakku sopii tarjoiltavan ruoan kanssa. Jos ruoka on kevyttä, voi kakku varmaan olla tavallista makeampi. Lopullinen valinta hääkakun makujen ja tekijän suhteen tulee olemaan todella vaikea! 

Millaisen hääkakun sinä ja puolisosi haluaisitte? Tilaatteko jostain vai teettekö itse? Vai tuleeko kakun tilalle kenties jotakin muuta?

<3: Eveliina





sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Save the date!

Olen nähnyt ympäri nettiä valloittavan näköisiä Save the date-kortteja. Ideana on lähettää 12-9kk ennen häitä kortti, valokuva tai vaikkapa magneetti viestittämään läheisille tulevista häistä. Save the date -kortti ei siis ole kutsu eikä sisällä sen tarkempaa tietoa hääpäivästä vaan ainoastaan sen, ketkä menevät naimisiin ja milloin. Viralliset kutsut lähetetään lähempänä häitä.  

lähde

Varaa päivä -kortit ovat erityisen käteviä silloin, kun hääpäivä osuu talvi-/kesälomalle tai jos vieraat tulevat kauempaa, ehkä jopa toisesta maasta. Näin vieraat pystyvät halutessaan valitsemaan lomamatkalleen toisen ajankohdan ja varautumaan henkisesti matkabudjetin, majoituksen, lentojen tms. hankintaan. Save the date -korteissa on myös se hyvä puoli, etteivätkö vieraat pystyisi varautumaan tuleviin juhliin majoituksen, matkabudjetin tai lapsenvahdin osalta. ;) 

Kaikki eivät kuitenkaan näe STD-kortteja tärkeiksi. Osa saattaa mieltää korttien lähettämisen turhan amerikkalaiseksi tavaksi tai ylimääräiseksi rahan menoksi. Onneksi tässäkin asiassa jokainen morsian voi puoliskonsa kanssa päättää, hyötyvätkö juuri he kyseisten korttien lähettämisestä!  

  SAVE THE DATE
12.08.2017

VAI 

VARAA PÄIVÄ
12.08.2017

Olen ajatellut meille varaa päivä -kortteja. Haluaisin tekstin englanniksi, sillä suomalainen versio on vähän kömpelö. Ei, en todellakaan tiedä miksi. :D Pidän kuitenkin korteista ja häiden ajankohdan virallistamisesta. Etenkin, kun päivämme on muutamaan otteeseen vaihtunut. Pysyvätpähän sukulaiset ainakin mukana suunnitteluissa! Tosin emme ajatelleet lähettää kortteja kaikille, vaan ainoastaan kutsuttavat sukulaiset saavat tiedon tulevista häistä STD-korttien muodossa.  

Olen pyöritellyt päässäni ideaa korteista. Perinteisimmissä STD-korteissa on pariskunnan kuva päivämäärällä ja nimillä varustettuna. Magneetit tai vaneriset palapelit laaseroidulla päivämäärällä nimien kanssa houkuttelee minua, se ei olisi niin perinteistä. Magneetti ei myöskään hukkuisi, sillä sen voisi laittaa halutessaan jääkaappiin esille. :D 

Toisaalta taas pidän ajatuksesta, että ottaisimme kuvan koirastamme, jonka kaulassa on kyltti ''My humans are getting married...''. Ajatus miellyttää minua kovasti ja olisi helpoin toteuttaa. :) Vaikeaksi valinnan tekee se, että kasapäin malleja erilaisista korteista löytyy muun muassa pinterestistä. Kannattaa käydä kurkkaamassa, sillä se on muutenkin oikea aarreaitta häiden järjestelyä silmällä pitäen! 

lähde


Mitä mieltä te olette STD-korteista? Turhia, käteviä? Englanniksi vai suomeksi? Sana on vapaa! :)

<3: Eveliina