Polttarit Tallinnassa 5.-7.1.2017
Yhteistyössä Tallink Silja ja Press & PR d'Oro.
Pääsemme vihdoin käsiksi huikean Tallinnan polttarireissun viimeiseen osaan, jossa esittelen toisen ja kolmannen polttaripäivän huippukohdat. Perjantaina 6.1. suuntasimme laivalta Tallink Spa -hotelliin, kävelimme korkokengillä ja kuuntelimme luentoa ryhdistä & kauneudesta, nautimme useammasta eri saunasta, ajoimme limusiinillä sekä kävimme Casinolla pelikoulussa. Lauantaina 7.1. tutustuimme upeaan viiden tähden hotelliin sekä sen kuudenteen kerrokseen, maistelimme toinen toistaan kauniimpia ja herkullisimpia MEKK:n ruokia, luistelimme, shoppailimme ja osallistuimme Kalev:n suklaatyöpajaan. Molempina päivinä tahti oli tiukka, mutta polttarivastaavat olivat huolehtineet pienistä tauoista sujuvasti pitkin päivää. Oli ihanaa kerrankin höllätä perfektionistin aikataulusta ja antaa toisten kertoa, mitä tehdä.
HYVÄ RYHTI KAIKEN A JA O
Hotellin kokoustilassa pääsimme kuuntelemaan karismaattista Juri Silvennoista, joka on mm. yksi tämän kevään Suomen Huippumalli Haussa -sarjan tuomareista. Juri kertoi meille kauneudesta, hyvän ryhdin merkityksestä ja antoi meille palautetta korkokengillä kävelystämme. Innostuin aika tavalla Jurin puheista ja kirjoitinkin ylös luentomuistiinpanoja yhden A4-paperin verran!! :D Taitaa olla ammattitauti, vaikken vielä olekaan valmistunut.
|
Ihana Juri oli myös Mennään Naimisiin -häämessujen muotinäytöksessä mukana! |
Mitä opin?
* Pidä rento, mutta napakka ryhti. Mikä tahansa vaate näyttää kurjalta päällä, jos sitä ei osaa kantaa oikein. Harjoittele ryhdin ylläpitämistä, jos sinulla on taipumusta pitää olkapäitä liian edessä tai työskennellä usein epäergonomisessa asennossa. Peili on loistava apuväline!
* Treenaa kävelyä hääkenkien kanssa etukäteen ja aja kengät ns. sisään! Hääpäivänä on monia asioita jännitettävänä, joten liiku ja tanssi niillä kengillä. Myös luonnollisen kävelyn harjoitteleminen mm. korkokenkien kanssa onnistuu peilin avulla. Mikään ei ole epämukavampaa kuin hiertävät tai muuten huonot kengät. Trust me, mä todellakin tiedän, mistä puhun!
* Joudut luultavasti poseeraamaan useammankin kerran päivän aikana. Voit vaikuttaa siihen, millaisen kuvan itsestäsi annat. Jos hymyily ei tunnu luontevalta, harjoittele, harjoittele ja harjoittele. Tässäkin peili on ihanteellinen apuväline!
* Päätä, paljonko olet valmis satsaamaan kauneudenhoitoon ennen hääpäivää ja hääpäivänä. Vertaile paikkoja ja kysy tarjouksia. Ennen kaikkea valitse sellainen kampaaja/meikkaaja, jonka portfolio miellyttää sinua tyylillisesti. Jos budjetti on tiukka, mieti OLEELLISIN. Kannattaa myös pohtia, varaatteko ja käytättekö aikaa myös äidin, anopin, muun häätiimin sekä sulhasen ehostukseen. Etenkin sulhasen ehostus, parturi ym. tahtoo unohtua.
*Ja vielä viimeisenä: ole oma itsesi! Jos et koskaan käytä tekoripsiä, piikkikorkokenkiä, käy suihkurusketuksessa tai värjää tukkaasi oranssiksi, miksi tekisit niin hääpäivänä? Kaunistautua saa, mutta kannattaa miettiä, haluaako sitä tehdä omalla kustannuksellaan.
RENTOUTUMISTA SAUNAN LÄMMÖSSÄ
Perjantaipäivä oli varattu Tallink Spa-hotellin yhteydessä toimivan Aqua Spa -kylpylän testaukseen. Kuten jo edellisestä polttaripostauksesta kävi ilmi, r a k a s t a n kylpylöitä, uimista ja saunomista. En siis voinut olla yhtään onnellisempi päästessäni testaamaan minulle uusia saunoja (turkkilainen höyrysauna, hamam) ja ottamaan kunnon lämmöt perinteisessä suomalaisessa saunassa. Jännittynyt ja kireä kroppa kiittää. Jännäähän kylpylässä oli se, että pystyit tilaamaan juomia allasbaarista nousematta vedestä ollenkaan. Ei mahtane Suomessa onnistua...
|
Kuva: Pekka Mustonen |
|
Yöpyminen Tallink Spa -hotellissa. |
PELIKOULU & LEMMENJUOMAN VALMISTUS CASINOLLA
Tallinnan sydämestä löytää Olympic Park Casinon, jossa meidät otti lämpimästi vastaan kasinonjohtaja Heikki Rinta-Panttila. Heikki esitteli meille Casinon tilat ja päästi meidät henkilökuntansa huomaan. Pelikoulussa opettelimme ruletin salat (jotka tosin osasin jo!) ja otimme leikkimielisen turnauksen keskenämme. Minulla ei ollut pelionnea, mutta niinhän sitä sanotaan, että sitten on onnea rakkaudessa. ;)
Casinolla käynti oli aika blingbling elämys. Joka paikka kimmelsi, etenkin, kun olimme pukeutuneet blingbling-asuihin polttarilistan mukaisesti. En ollut koskaan käynyt casinolla, joten en osannut oikein odottaakaan mitään. Tästä saa kyllä edullisen ja erittäin mieleenpainuvan kokemuksen - niin polttareissa mutta muutenkin. Lisäksi sushi - jota en ole syönyt juurikaan - oli todella hyvää. Tutustumisen arvoinen paikka.
|
Neljä ylläolevaa kuvaa: Pekka Mustonen |
VAUHDIN HURMAA UISUPLATSILLA
Keskellä Tallinnan vanhaa kaupunkia löytyy paikka, jossa pääset luistelemaan! Oivallinen paikka säällä kuin säällä (talvella kuitenkin, hehheh), sillä kauniit korkeat rakennukset toimivat luistinradan ympärillä tuulensuojina. Tämäkin rasti on edullinen, sillä luistimet pystyi vuokraamaan n. 5€ hintaan. Minäkin hurja uskaltauduin pistämään hokkareiden sijaan uutuuttaan hohtavat kaunoluistimet jalkaan. Enkä lentänyt kertaakaan! Todellista vauhdin hurmaa siis vähän maltillisemmalle rämäpäälle. ;)
RAVINTOLA MEKK + SAVOY BOUTIQUE HOTEL
Modernia virolaista ruokaa tarjoileva MEKK on suosittu ravintola, joten pöytävaraus on tarpeellinen! Herkullisia, mutta suomalaiseen hintatasoon nähden edullisia, annoksia tarjoileva MEKK tarjoilee silmänruokaa ja vatsantäytettä samanaikaisesti. Eikä hotellikaan jäänyt kakkoseksi. Tänne pitää omatoimi-lomallakin päästä. Katso vaikka itse:
KALEV:n SUKLAATYÖPAJA
Viimeisenä, muttei vähäisempänä esittelen Kalevin suklaatyöpajan. Neljä onnekasta pääsi tekemään suklaatryffeleitä ja -karkkeja. Yksi heistä olin minä! Koko ryhmä sai ensin tietoa kaakaon, kaakaopavun ym. historiasta ja valmistuksesta, jonka jälkeen pääsimme tositoimiin. Muutaman tunnin kestävä paja oli hauskaa, vaikkakin sotkuista tekemistä. Tai ainakin minä sotkin! :D
Tähän päättyy katselmus polttareista Tallinnassa. ISO kiitos Tallink Silja ja Press & PR d'Oro matkasta, ihanat ladyt ja kuvaaja seurasta ja keskusteluista. Tämä polttarireissu jää varmasti elämään.
<3: Eveliina
#tallinksilja #pressprdoro #polttarit #Tallinna
#visittallinn #uisuplats #olympicparkcasino #savoyboutiquehotel