Kaaso, bestman ja yksi morsiusneito ovat valmiita avustamaan minut ja mieheni avioliiton ja yhteisen elämämme alkutaipaleille. Häätiimistä kuitenkin puuttuu toinen morsiusneito, pikkusiskoni. Aion kysyä häntä tehtävään ensi viikolla. Toivottavasti hän suostuu! Ja toivottavasti hän ei lue tätä blogia...!
|
Kannattaa harkita tarkkaan, kenet häätiimiinsä valitsee. Vaikka olut olisi hyvää, se ei välttämättä sovellu lettutaikinaan. ;) |
Kuinka läheiset kysyttiin tehtävään?
Siitä on varmaan jo lähemmäs kolme vuotta aikaa, kun kesällä mainitsin ystävälleni, että hänestä tulee kaasoni. Olemme kuitenkin tienneet jo hyvän tovin, että menemme naimisiin vuonna 2017. En silti oikeastaan kysynyt asiaa millään lailla, se taisi olla enemmänkin vain toteamus valita hänet. Ainakaan tähän asti hänellä ei ole ollut mitään sanomista asiaan, päinvastoin! Nimittäin sain itsekin kunnian olla hänen kaasonsa, kun hän muutama viikko sitten meni naimisiin.
Mieheni sen sijaan esitti the kysymyksen eräänä joulukuisena iltana hyvälle ystävälleen pitkän peli-illan päätteeksi: ''Hei, haluisitko olla mun bestman?'' Nii-in, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Myöntävä vastaushan sieltä tuli! Lieköhän vaikuttanut asiaan, että seisoin vieressä. :D
Ensi viikon viikonloppuna, jolloin on Love me do -häämessut, aion kysyä
kahta sisartani morsiusneidoikseni. Toista oikeastaan vähän
puolivahingossa jo kysyinkin - ja hän suostui! Haluaisin kuitenkin
kysyä molempia yhtä aikaa vielä jotenkin juhlavammalla tavalla ja selvittää heille heidän mahdollisia roolejaan. Ajattelen häämessu-viikonlopun olevan oiva mahdollisuus selvittää asia, sillä molemmat lähtevät jo toistamiseen minun ja mieheni kanssa kyseisille messuille!
Mitä häätiimiläisten tehtäviin sitten oikeastaan kuuluu?
Ajattelen, että jokainen tiimiläinen osallistuu häiden suunnitteluun ja järjestämiseen omien vahvuuksiensa kautta. En siis ajattele, että koska on jossakin tietyssä roolissa, pitäisi tehdä niitä asioita, jotka hänelle perinteisesti kuuluisi. Tämä siksi, että yleensä työskentely vahvuuksien avulla on helpompaa ja mukavampaa. Kenellekään ei pitäisi tulla paineita siitä, osaako jonkin homman tai pystyykö sen tekemään kaiken muun elämänsä ohella. Ehei, riittää, että hääpari (lue: morsian) stressaa asioista muidenkin edestä. Häätiimissä oleminen pitäisi olla iloinen asia! Tai sitten minulla on turhan ruusunpunaiset lasit silmillä. No, se on kuitenkin suurin syy siihen, että halusin kasvattaa häätiimiämme kahdella jäsenellä. Toinen on se, että halusin niin isosiskoni kuin pikkusiskonikin tukemaan minua elämäni tärkeimpänä päivänä! Jos toinen heistä vielä vaan lupautuu. ;)
Kaaso ja bestman
Kaason tehtäväksi näen ennen kaikkea henkisen tuen. Oli kyse sitten hääkunnosta, servettikriisistä, juhlapaikasta tai vaikka miehen nenäkarvoista, haluaisin, että minulla on joku, jolle nämä tuntemukset voin jakaa. Tällaiselle stressipallolle tällainen tuki on korvaamatonta! Tietenkin hääpäivänä tehtävää on enemmänkin: yleisten asioiden sujuvuus, mahdollisen pitopalvelun tai tarjoilijoiden kanssa kommunikointi sekä aikatauluista huolehtiminen näin muutaman mainitakseni. Olemme sopineet kaasoni kanssa, että polttarivastuun antaisin isosiskolleni.
Bestman puolestaan on sujuvasanainen ja kohtelias herrasmies, jonka heti näin
seremoniamestarin roolissa. Vielä jos hän auttaisi sulhasen oikeisiin
paikkoihin oikeisiin aikoihin, olisin jo mahdottoman tyytyväinen!
Tulevat morsiusneitoni
Toinen morsiusneidoista, eli vanhempi sisareni, lupautuii tosiaan jo aiemmin ottamaan vetovastuun polttareista. Luotan häneen täysin tässä asiassa, sillä hän rakastaa suunnittelua ja juhlien järjestämistä. Hän myös tuntee suuren osan kutsuttavista polttarivieraista, mikä on tietenkin aina eduksi. Hän myös lupautui aikaisemmin jo leivontatiimiin, joten yksi jos toinenkin herkku ilmestynee meidän kakkubuffetiimme! Nuorempi sisareni taas on erittäin lahjakas laulaja. Viime vuoden lopulla sain maistiaisen eräästä kappaleesta, jonka haluaisin hänen esittävän. Hän lähetti sen whats appin välityksellä. Puhkesin kyyneliin, vaikkei hän edes esiintynyt livenä! Oi, todellakin haluan hänen esiintyvän hääjuhlassamme pariin otteeseen.
Periaatteessa mikään ei muutu, vaikka he saavatkin tittelinsä. Molemmat siskoni kuuntelevat jo nyt häähömpötystäni ja toinen hakee minulle aina hääkamoja pitkin Helsinkiä. :D Minulle olisi silti suuri ilo ja onni saada heidät syvemmin mukaan tähän häähuumaan!
|
Minä ja isosiskoni kauan sitten. |
Tällaisella tiimillä olisi tarkoitus suunnitella häitä ja järkätä mahdottoman hyvät rakkausjuhlat. Miltä kuulostaa? Keitä te olette valinneet tehtäviin?
<3: Eveliina