Mietelauseita häihin

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Polttareiden historiaa + esimakua Tallinnasta kuvina

Se on taas aika kääntää ajatukset sunnuntain ratoksi polttareihin. Tässä postauksessa pääset tutustumaan polttareiden historiaan ja saat esimakua tulevista postauksista mm. kuvien muodossa Tallinkin ja Press & PR d'Oron järjestämiltä polttareilta, joilta kotiuduin eilen illalla.



Polttarit ovat eräänlainen siirtymäriitti, jonka tarkoituksena on  juhlia viimeistä kertaa vanhassa siviilisäädyssä ja sittemmin valmistaa esimerkiksi morsian tulevaan avioliittoon ja äitiyteen. Polttareita on vietetty Suomessa noin 1800-luvulta alkaen, tosin aluksi ne oli suunnattu vain yläluokkalaisille miehille. 1800-luvun loppupuolella polttarit yleistyivät myös naisten keskuudessa. Tällöin naiset tapasivat pukeutua miehiksi kuin jäljitelläkseen miesten polttareita. Vasta noin 1960-luvulla polttareissa siirryttiin syömisten ja juomisten ohella erilaisiin aktiviteetteihin, ja etenkin 1990-luvulla testattiin morsianten ja sulhasten rohkeutta ja uskallusta mm. benjihypyn muodossa.

2010-luvulla nolaaminen ja hääparin rohkeuden testaus on vihdoin jäämässä taka-alalle ja polttareita on alettu suunnittelemaan enemmän morsiamen ja sulhasen näköisiksi. Perinteinen morsiussauna ja erilaiset taiat ja uskomukset pitävät pintansa polttarien ohjelmistossa, mutta noin muuten polttarit voivat olla hyvinkin yksilölliset ja erilaiset. Vaihtoehtoja löytyykin runsaasti rauhallisesta mökki-illasta hyvän ruoan ja viinin parissa toiseen ääripäähän extreme-lajien kokeiluun tai helikopterilennosta ulkomaanmatkaan.   


Nippelitietoa:

- Jo muinaiset spartalaiset juhlivat eräänlaisia polttareita miesten kesken
- Polttari-sana tulee saksan kielen sanasta polterabend. Saksasta Suomeen levinneen polttariperinteen ajatuksena oli ajaa avioliittoa uhkaavat pahat henget pois rikkomalla esimerkiksi astioita kovaan ääneen.
- Polttarikulttuurin suuria muutospisteitä ovat 1800-luvun naisliikkeen syntyminen ja sen myötä naisten polttariperinteiden kehittyminen. 1900-luvun puolella  polttariperinteet laajenivat ympäri maata ensin porvariston välityksellä kaupunkeihin ja niistä muihinkin yhteiskuntaluokkiin.
- Avoliittojen yleistyminen ennen varsinaista avioitumista vei polttareilta ns. "viimeinen vapaa ilta poikamiehenä"-ajatuksen, mutta tämä ei estänyt polttariperinteen jatkumista.
- Tällä hetkellä pakohuonepeli, värikuulasota, brunssit ja hemmotteluhoidot ovat suosittuja polttariaktiviteetteja perinteisen morsiussaunan lisäksi

------

Ja sitten viimeisen kolmen päivän pariin! Tässä muutama kuva upealta polttarireissulta. Polttaritunnelmiin ja näihin kuviin Tallinnasta ja Silja Europalta palaamme jälleen ensi viikon sunnuntaina, mutta tällä kertaa KAHDEN postauksen voimin! Pysykää kuulolla, odottaminen on sen arvoista. ;)


 



Jos haluat tässä välissä katsoa enemmän kuvia yhteistyöreissultamme, ota käyttöön seuraavat tunnisteet instagramin puolella:

#tallinksilja #siljaeuropa #tallinkspa #pressprdoro #polttarit #visittallinn
#olympicparkcasino #uisuplats #kalev
@makanmatkassa @sissisirkka
#evenjaossinhäät17

Leppoisaa sunnuntai-illan jatkoa!
<3: Eveliina

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia teidän reissulta, odottelen jo innolla jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika upea ja ikimuistoinen reissu, jolle kuvat ei anna tarpeeksi oikeutta! :)

      Poista
  2. Olipa kiva nähdä vähän kuvia teidän reissulta! Täälläkin odotellaan innolla seuraavaa postausta. :) Oli varmasti hauska reissu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaina sit lisää! ;)

      Oli kyllä upee ja hauska reissu! :) Lähtisin toistekin.

      Poista
  3. Ottaisin äidin ja kaverin mukaan nauttimaan päivästä ja lauantaina mentäisiin :) b.ansku@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kommentti on vissiin vahingossa tullut väärän postauksen alle, mutta huomioin sut arvonnassa kyllä! :)

      Poista