Viime tammikuussa, juurikin 14. päivä, soitimme kotipaikkakuntamme kirkkoherranvirastoon ja varasimme vihkimisen tasan vuoden päähän. Meillä oli jo juhlapaikka ja valokuvaaja tälle päivälle varattuna ja muutenkin suunnitelmat täysillä käynnissä. Jos kaikki olisi mennyt suunnitellusti, olisin tänään vaimo ja me olisimme aviopari. Koska asiat eivät yleensä mene elämässä niinkuin suunnittelemme, jouduimme lykkäämään häitä rahan takia.
Harmittaako minua? Totta kai. Olisin mieluusti rakkaani vaimo. Olen kuitenkin jo tottunut tilanteeseen ja odotan uuden hääpäivämme koittamista vieläkin enemmän. Täytyy myös myöntää niin hassulta kuin se kuulostaakin... Olen jostain syystä salaa tyytyväinen, että saan valmistua omalla sukunimelläni! Tavallaan siis elokuun 12. päivänä juhlimme vihkimisemme lisäksi sitä, että elämässämme alkaa uusi kausi: molemmat valmistuvat ennen häitä ja siirtyvät askel kerrallaan työelämään ja alamme elää elämäämme yhdessä avioparina.
On siis oikeastaan aika helppoa olla onnellinen. Onhan minulla hääpäivän lykkääntymisestä huolimatta maailman ihanin mies rinnallani. Kyllä minä sen 210 päivää jaksan odottaa. <3
<3: Eveliina
Psst. Mennään Naimisiin -häämessujen liput voitti Mira! Kiitos osallistuneille ja onnea voittajalle. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti