Kirjoitin muutama postaus takaperin parisuhteesta, välimatkasta ja väliaikaisesta asumuserosta (kts. lisää täältä). Aihe on jälleen ajankohtainen, sillä saimme pari viikkoa sitten kuulla miehen saaneen töitä Espoosta. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme, että Espooseen muuttaakin miehen sijasta koko perhe. Minullahan on vielä kevään aikana hiukan opintoja jäljellä opiskelupaikkakunnallani, ehkä 1-3 päivää viikossa. Ystäväni ovat jo auliisti lupautuneet majoittamaan minua, mikäli tulee ilta- ja aamuopiskelun yhdistelmä peräkkäisille päiville. Olen ehdotuksista suuresti kiitollinen, sillä se helpottaa elämääni valtavasti!
On jännittävää muuttaa uudelle paikkakunnalle, joka on huomattavasti isompi kuin ne, joissa olemme jo asuneet. En tunne Espoota juurikaan, joten kaikki muuttuu. Täytyy etsiä uusi sali ja uimahalli, koiralle sopivat lenkkimaastot ja puisto, kirjasto ja itselle sopiva lähikauppa. Häiden järjestämistä muutto sinällään helpottaa, kun yleensä tarvittavaa tavaraa ja asusteita löytyy pääkaupunkiseudulta muuta Suomea enemmän. Sen sijaan juhlapaikalla käyminen ja muuten asioiden järjestely ei helpotu oikeastaan yhtään. Muutto ja uusi työ, opiskelujen loppuun saattaminen ja valmistuminen pitävät meidät varmasti kiireisinä, joten joululomalla tulisi tehdä kutsut valmiiksi ja hoitaa muukin painatus, kun se koululla vielä on mahdollista.
Toinen iso häihimme vaikuttava asia on juhlapaikan vaihtuminen. Pidämme Honkamäestä ja totesimme sen toimivaksi kompromissiksi. Se ei täytä kaikkia vaatimuksiani esteettisyyden suhteen, mutta mahdollistaa monia asioita ison tilansa puolesta. Haaveilimme kuitenkin jo ennen Honkamäkeä eräästä kansakoulusta, joka sopisi tuleville luokanopettajille kuin nenä päähän. Se oli kuitenkin hinnakas, sillä pitopalvelu tulisi ottaa sitä kautta. Aiemmin kun mietimme ruokien tekemistä itse. Nyt äiti on puheillaan alkanut saada päätäni kääntymään, sillä emme halua yletöntä stressiä hääviikolle. Hän on myös tarjoutunut maksamaan osan pitopalvelun kustannuksista, joten menemme katsomaan Ulmalan kansantaloa 5. joulukuuta. Se on varattuna meille siihen asti, kunnes näemme sen.
Kuvien perusteella Ulmala vaikuttaa sisältä unelmien täyttymykseltä! Vanha kansakoulu on remontoitu kauniisti vanhaa tilaa kunnioittaen. Ulkoisesta ympäristöstä olen saanut aiemmin vähän epäsiistin kuvan, mutta en ole käynyt ko. paikassa pitkään aikaan ja sisällä tosiaan en ollenkaan. Odotan mielenkiinnolla, vastaako paikka odotuksiani! Jos kirjoittaa facebookiin Ulmalan kansantalo, löytää mahdollisesta uudesta juhlapaikastamme kuvia ja lisää tietoa!
Marraskuussa blogipostaukset voivat olla tiukassa, mutta yritän parhaani kaiken kiireen keskellä. Tulossa on nyt kahden kuukauden sisään gradun palauttaminen (1.12. palautus), huonekalujen ja tavaroiden myynti sekä pakkaaminen, uuden asunnon siivous ja mahdollisesti seinien maalaaminen, joulu, pari tenttiä, pt-treenit ja muu omatoiminen treenaus, opiskelijoille suunnattu risteily, mökkeilyä ystävien kanssa ja sitten vielä niiden kutsujen tekeminen ja loppuun suunnittelu. Kiirettä pitää, mutta toisaalta suurin osa näistä ovat väliaikaisia ja mukavia asioita.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä asioista haluatte kuulla lisää häiden järjestelyyn, suunnitteluun tai yleisesti parisuhteeseemme liittyen. Voisin paneutua juttutoivomuksiin ja kirjoitella niistä pahimman kiireen helpottaessa! Rohkeasti kommenttia tulemaan! :)
<3: Eveliina
Kuva tältä aamulta. Matkasin ystävien luota Oulusta kotia kohti. |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti