Neljä vuotta kihloissa

Tasan neljä vuotta sitten, 11.12.2012, rakas mieheni polvistui eteeni kylpylän hotellihuoneessa puhuen kauniita yhteisestä puutarhasta ja kodista. Kaiken kauniin jälkeen hän lopulta kysyi, haluanko tulla hänen vaimokseen. Kosinta oli herkkä ja kaunis, ja minulle täysi yllätys! Miehellä oli jopa hopeiset sormuksemme valmiina odottamassa.

Täytyy sanoa, etten vastannut heti myöntävästi. En siksi, että olisin epäillyt meitä tai tunteitani. Enemmänkin pelkäsin ystävien ja sukulaisten reaktiota. En tuntenut ikäisistäni juuri ketään, joka olisi mennyt kihloihin saati naimisiin. En tiennyt onko se hyväksyttävää. Olin 21-vuotias ja seurustellut ''vain'' reilut kaksi ja puoli vuotta. Siksi pyysin, että saan nukkua sormuksen kanssa yön yli ja makustella asiaa. Aamulla herätessäni päätin, etten välitä toisista vaan kuuntelen itseäni ja sydämeni ääntä. Näin jälkikäteen ajateltuna minua harmittaa, että toisten ihmisten mielipiteet ovat vaikuttaneet niin voimakkaasti. Samalla olen iloinen, että niistä huolimatta lupasin ja lupaan tahtoa. <3 

Hotellihuoneesta poistuminen aamiaiselle oli hämmentävää. Tuntui, että jokainen vastaantulija huomaa pienen punan kasvoillani, sydämeni ohilyönnit ja uutuuttaan hohtavan sormuksen vasemmassa nimettömässäni. Päivän aikana totuin sormukseen. Hämmennyksen valtasi ilo ja rakkaus. Seuraavana päivänä äidille soittaminen oli kauhean vaikeaa! Ujostutti todella paljon! Onneksi minun ei tarvinnut kertoa: äiti arvasi jo pelkästä neutraalista arvaa mitä -lausahduksestani! Miehen porukoiden reaktio taisi olla aika tyyni.

Matkalla kylpylälle täysin tietämättömänä miehen suunnitelmista!

Tämän neljän vuoden aikana elämämme ei ole ollut kauhean tasaista. Useat eri stressitekijät ovat koetelleet suhdettamme. Onneksi vastapainona olemme osanneet nauttia pienistäkin onnen hetkistä. Koemmekin, että ehkä jopa myrskyisänkin menneisyytemme myötä suhteemme on erityisen vahva ja arvokas. Hopea-sormuksessani näkyy arpia, mutta niin vain sormus edelleen loistaa kauniisti. On aika ihanaa sitoutua loppuelämäksi juuri nyt ja tässä vaiheessa, kun olemme jo kokeneet pahimmat kasvukivut ja muutokset. Tiedämme molemmat pärjäävämme aina, yhdessä.

Ensimmäinen kesä kihloissa. Kuva Tampereelta.

Ujoista kihloista johtuen aion hehkuttaa tulevia häitämme ja rakkauttamme siitäkin edestä. Huomenna hääpäivään onkin enää kahdeksan kuukautta! Aivan mieletöntä.
Rakkaus on ihana asia! Ei piilotella onnea. Eihän?

<3: Eveliina

Ps. Sain mieheltä tällaisen ihanan kortin heti puolen yön jälkeen. Höppänä. <3