Oli kyseessä sitten kirkollinen vihkiminen tai siviilivihkiminen, ennen avioliittoa täytyy suorittaa yhdessä puolison kanssa esteiden tutkinta. Tällä varmistetaan, ettei puolisoilla ole suoraa sukulaissuhdetta toisiinsa. Esteiden tutkintapyynnön voi tehdä joko netissä tai maistraatissa, vaikka kyseessä olisi kirkollinen vihkiminen. Netistä voi myös tulostaa lomakkeen valmiiksi, täyttää sen etukäteen ja viedä paikan päälle omaan seurakuntaan. Kotona täytettäessä lomakkeeseen tosin tarvitsee lisäksi kahden todistajan allekirjoitukset. Todistuksen saaminen kestää noin 7 vuorokautta ja on voimassa neljä (4) kuukautta.
Sähköinen esteiden tutkiminen oli todella helppo tehdä. Kirjauduin tällä sivulla nettipankki-tunnuksilla, jonka jälkeen täytin lomakkeen ja allekirjoitin sen käyttämällä uudelleen pankkitunnuksia. Lomakkeen pystyy lähettämään, kun molemmat ovat käyneet allekirjoittamassa lomakkeen. Kannattaa huomioida, että sähköistä lomaketta täyttäessä täytyy olla tiedossa, haluatteko yhteisen sukunimen vai pidättekö omanne.
Suosittelen sähköistä lomaketta - helppoa, nopeaa ja vaivatonta!
Ps. Häihin 114 päivää, ja esteiden tutkinnan myötä yksi suurimmista asioista ennen naimisiin menoa hoidettu!
<3: Eveliina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti