Tahdotko mut tosiaan?

Jos tahdot päästä syvälle tähän tekstiin ja ajatuksiini, pistä lukemisen taustalle soimaan Pesolan coveri Popedan kappaleesta Tahdotko mut tosiaan.

--

Olemme seurustelleet mieheni kanssa pian seitsemän ja puoli vuotta. Tänä aikana suhteeseemme mahtuu aivan upeita ja mieleenpainuvia onnenhetkiä kuin myös niitä vähemmän hohdokkaita ajanjaksoja, jolloin kyseenalaistaa kaiken ja alkaa epäillä niin itseään, parisuhdettaan kuin toisen rakkautta itseen. Hyviä ja huonoja hetkiä mahtuu jokaiseen suhteeseen, aivan varmasti. Onkin asia erikseen, kuinka vastoinkäymisiin suhtautuu ja miten niitä lähtee selvittämään yhdessä. 

Minulla on ollut vaiheita, jolloin itsetuntoni on suhteemme aikana kadonnut kokonaan. Eikä ongelmana ole ollut pelkästään itsetuntoni, vaan lapsuudesta noussut hylkäämisen pelko. Minun on ollut vaikeaa luottaa meihin ja siihen, että mieheni oikeasti voisi rakastaa minua. Kun ei rakasta itseään, on haastavaa antaa toisenkaan rakastaa. 

Mieheni on ollut kanssani todella kärsivällinen. Hän antoi tarvittaessa minulle ja tunteilleni aikaa. Hän vastaili älyttömiin, toistuviin kysymyksiini siitä, miksi rakastaa minua. Hävettää myöntää, mutta olen ollut todella vaikea ja haastava kumppani. Aivan kuin olisin testannut, mitä kaikkea hän sietää, jotta näkisin hänen lähtevän. Eikä hän koskaan lähtenyt. Jäi viereeni ja puristi lujempaa. 

''Pettymykset pelottavat kovempaakin kulkijaa.
Ehdoin tahdoin tuskin kukaan pelleks haluaa.
Onneton se on, ken rakkautta turhaan tunnustaa,
ja onneton ken pakenee, kun jäädä haluaa.'' 

Pahimmista ajanjaksoista on jo useampi vuosi aikaa. Pelkäsin tosissaan, että huono käytökseni ja hänen rakkautensa kyseenalaistaminen saisi hänet lähtemään. Näin jälkikäteen ajateltuna minä tosiaan ajoin häntä pois, vaikka oikeasti olisin halunnut vain entistä lähemmäs.

Arvostan itseäni huomattavasti enemmän kuin tuolloin. En voi tarpeeksi painottaa, kuinka tärkeää itsensä arvostaminen on myös parisuhteen kannalta. Arvostamisen myötä olen oppinut ottamaan rakkautta vastaan: koen, että ansaitsen olla onnellinen ja nauttia elämästä hänen kanssaan. Ennen kaikkea olen oppinut luottamaan meihin. Vaikka menneisyys välillä painaa ja tuo haamujaan esille, osaan suhtautua niihin jo neutraalimmin. Yhteiset kokemuksemme ovat osoittaneet, ettei ole olemassa tilannetta, josta emme selviäisi - yhdessä! Tämän tietäen on niin helppoa ja luonnollista mennä hänen kanssaan naimisiin. Rakkaudesta.

TJ 26!

<3: Eveliina

Miehen puku asusteineen

Lähtölaskenta on alkanut ja viimeinen kuukausi pyörähtänyt käyntiin. Enää 30 päivää häihin!

Tässä vaiheessa viimeistään on aika käydä läpi miehen vaatteet asusteineen valmiiksi suurta päivää varten. Tummansininen, pari vuotta sitten ostettu puku sopii miehelle kuin nakutettu, joten emme lähteneet sitä uusimaan. Sen sijaan ostoslistalla on mahdollisesti liivi ja juhlakengät. Yksityiskohdat kruunaavat kokonaisuuden, joten toki asusteisiin on panostettava. Mies onkin puuhaillut muutamina iltoina puurusettinsa kanssa. Vaikka rusetti ei ole vielä valmis, aika hyvältä näyttää jo nyt! 

Valitsimme rusetin puulajin lähinnä sävyn ja viilun syiden pituuden perustella.  Syiden pituudet vaikuttivat nimittäin viilun taipuvuuteen. Päädyimme parin vaaleamman puulajin kokeilun jälkeen mahonkiin. Kuvan keskusta on puolestaan visakoivua, ja se antaakin kivaa särmää muuten niin tummalle rusetille. Jotta ohut viilu kestäisi käyttöä hääpäivänä, on se vielä uitettava uistinlakassa. Muuten rusetti on pientä loppuviimeistelyä (reunojen siistimistä ym.) vaille valmis!

Oon kyllä niin tyytyväinen miehen hääpäivän lookkiin. Mies itse totesi, että aikoo vielä kasvattaa juuri ajamansa parran vielä hääpäivään mennessä. Muuten kertoi tykkäävänsä puvusta asusteineen itsekin. Minusta puvun takin alle ei välttämättä edes tarvitsisi hankkia liiviä, mitä mieltä te olette? Meillä on kuitenkin aika rennot häät tulossa, vaikka pukukoodissa pyydettiin jättämään farkut kotiin. 

Kuvassa on nopeasti maljakosta mukaan kuvauksiin temmattu kukka. Mies totesi kukan allergisoivan häntä, joten pitää ilmoittaa kukkakauppaan asiasta. He tekevät sitten jonkin vähän hajuttomamman vieheen. :)

'

Oon varmaan sanonut sata kertaa, etten malttaisi odottaa hääpäivää. Nyt kun ton miehen näkee lähes täydessä tällingissä, odottaminen on entistä vaikeampaa! ;)

<3: Eveliina

I only came for the cake

Suklaakakkua, juustokakkua, kuivakakkua, porkkanakakkua, mutakakkua, täytekakkua, pavlovaa... 

Kakku- tai herkkubuffaa suunnitellessa valinnanvaraa on paljon. Me teemme kakut itse, joten meillä vain taidot, hääparin makumieltymykset ja vieraiden allergiat ovat rajana kakkuja suunnitellessa ja valitessa. Vieraissa on useampi gluteenitonta ruokavaliota noudattava, laktoosittomia tuotteita käyttäviä sekä muutama kasvissyöjä, joista yksi vielä vegaani. Tämä tietysti rajoittaa hiukan, mutta nykyään on todella helppoa saada korvaavia tuotteita käyttöön, etenkin kun netissä on ohjeita ja vinkkejä leipomiseen!

Leivottua on tullut viime aikoina paljon: tämä sitruunalla maustettu kuivakakku meni anoppilaan tuliaisiksi.

Käytännöllisyyden takia päädyimme tekemään kakkujen sijaan makean herkkubuffetin. Makeaan herkkubuffaan olisi näillä näkymin tulossa porkkana- ja toscapiirakkaa, mutakakkua, kahta erilaista täytekakkua, amerikkalaista juustokakkua, donitseja sekä tilattuna macaroneja ja keksejä gluteenittomina. Vaihtoehdot on valittu ennen kaikkea maku edellä, mutta myös työmäärä ja vieraiden allergiat huomioiden. Täytekakkupohjat, piirakat ja donitsit on helppo tehdä hääviikolla valmiiksi pakkaseen, ottaa sulamaan ja hääaamuna tai edeltävänä vain täyttää ja kuorruttaa. Todennäköisesti vieraat haluavat maistaa useampaa sorttia, joten valmiiksi pieneksi leikatut piirakkapalat ym. ohjaavat vieraita ottamaan sopivia suupaloja. Joita toki voi sitten halutessaan santsata. ;)

Mokkapalat ovat takuuvarma hitti etenkin, jos juhliin tulee lapsia!
Tällä kertaa päädyimme tekemään piirakoista aikuisempaan makuun sopivia ja kuvaa pienempiä paloja.
Häissä päästään maistamaan niin porkkana- kuin toscapiirakkaakin!

Äiti on monta kertaa tässä kevään ja kesän aikana hätäillyt ja taivastellut, että eikö häissä pitäisi olla yhtä isoa hääkakkua! Mielestäni ei. Tämä sopii meidän budjettiimme ja herkuttelijoiden luonteisiimme paljon paremmin. Meille toki tulee kakun leikkaaminen yhdeksi ohjelmanumeroksi, mutta voimme leikata mitä tahansa kakkua. Ei se ole niin justiinsa! 

Herkkujen seurana tarjotaan tietenkin kahvia ja teetä. Koska meistä molemmat ovat kovia teenjuojia emmekä nauti kahvia ollenkaan, ajattelimme hankkia häihin perus liptonia laadukkaampaa teetä. Tämä on tosin vielä suunnittelun asteella!

Kuvan teet on ostettu Tampereelta. Sekä kookos- että kirsikkatee ovat niin hyviä!
Suosittelen testamaan näitä Demmers Teehausin eri teelajikkeita.

Gluteenittomia vieraita ajatellen päätimme tilata myös juhlavieraille
gluteenittomia ja laktoosittomia macaroneja.
Ne maistuvat myös tälle morsiamelle, nam!

 

Kakut asetellaan alla olevan kuvan mukaisten puukiekkojen päälle. Metsäteemaisiin häihimme ko. kiekot sopivat hienosti ja tuovat kiekkojen korkeuserojen mukaan myös näyttävyyttä makeaan herkkupöytään. Pöydän ylle tulee tietenkin vielä viiri, jossa lukee otsikon mukaisesti: I only came for the cake. ;)

  

Mitä te olette mieltä: onko makea herkkubuffa hitti vai huti?

Makeaa maanantaita!

<3: Eveliina

Kun tuleva aviomies muuttaa pois kotoa

Uusi koti. Seitsemännen kerroksen ikkunasta avautuu näkymä pitkälle kattojen ylle. Kaukana siintää metsä. Muutin juuri Helsinkiin - sinne, minne en koskaan aikonut muuttaa! Ei kai pitäisi sanoa ei koskaan, sillä täällä sitä vaan kuitenkin asutaan jo seitsemättä päivää enkä voisi olla tyytyväisempi. Asunto sijainteineen on aikalailla täydellinen: vehreä ympäristö hyvine liikenneyhteyksineen ja upeine maisemineen kannustaa ulkoilemaan koiran kanssa vielä himpun enemmän. Kulkeminen työpaikalle tai uudelle salille ei ole mikään ongelma edes pyörällä. Ainoa - ja samalla suurin - mieltäni painava asia on se, ettei mies voi asua kanssani enää häiden jälkeen. Hän kun sai töitä Kotkasta. 

Tuoreen avioliiton ja suhteen ylläpitäminen kahden kaupungin ristitulessa on tietenkin hankalaa, muttei mahdotonta. Olemme selvinneet vuoden inttileskeydestä suhteemme alkuaikoina, joten ajatusta etäsuhteesta ei tyrmätty suoraan. Mietimme vaihtoehdoiksi toki myös sitä, että jompi kumpi meistä ajaisi työmatkan yhteisestä kodista käsin. Kuinka ihanaa olisikaan jakaa töiden jälkeen yhteiset illat ja nukkua yöt yhdessä herrana ja rouvana! Vaikka ajatus yhdessä asumisesta houkutteli, me molemmat lopulta myönsimme, ettemme kumpikaan jaksaisi ajaa kahta ja puolta tuntia joka arkipäivä. Niinpä päädyimme vuokraamaan meille molemmille omat asunnot. Kuluva kuukausi on toistaiseksi viimeinen, jona saamme asua yhdessä kauniin Helsingin asuntomme alla.

Kuulostan kirjoituksessani ehkä melodramaattiselta. Voisin sanoa olevanikin, sillä tilanne luonnollisesti hämmentää minua enkä tiedä miten päin olisin! Häiden jälkeen pitäisi matkustaa yhdessä häämatkalle tai ostaa ensimmäinen yhteinen koti erilleen muuttamisen sijaan. Samalla olen kuitenkin kiitollinen siitä, että saimme molemmat töitä näinkin läheltä toisiamme - asiat kun voisivat aina olla huonomminkin.

Se, mitä syksy tuo mukanaan meille, on arvoitus. Niinpä päätän nauttia näistä lopuista 36:sta päivästä morsiamena täysillä ja iloita tulevista häistämme. Murehditaan sitten, kun sen aika on. 

<3: Eveliina