Uusi koti. Seitsemännen kerroksen ikkunasta avautuu näkymä pitkälle kattojen ylle. Kaukana siintää metsä. Muutin juuri Helsinkiin - sinne, minne en koskaan aikonut muuttaa! Ei kai pitäisi sanoa ei koskaan, sillä täällä sitä vaan kuitenkin asutaan jo seitsemättä päivää enkä voisi olla tyytyväisempi. Asunto sijainteineen on aikalailla täydellinen: vehreä ympäristö hyvine liikenneyhteyksineen ja upeine maisemineen kannustaa ulkoilemaan koiran kanssa vielä himpun enemmän. Kulkeminen työpaikalle tai uudelle salille ei ole mikään ongelma edes pyörällä. Ainoa - ja samalla suurin - mieltäni painava asia on se, ettei mies voi asua kanssani enää häiden jälkeen. Hän kun sai töitä Kotkasta.
Tuoreen avioliiton ja suhteen ylläpitäminen kahden kaupungin ristitulessa on tietenkin hankalaa, muttei mahdotonta. Olemme selvinneet vuoden inttileskeydestä suhteemme alkuaikoina, joten ajatusta etäsuhteesta ei tyrmätty suoraan. Mietimme vaihtoehdoiksi toki myös sitä, että jompi kumpi meistä ajaisi työmatkan yhteisestä kodista käsin. Kuinka ihanaa olisikaan jakaa töiden jälkeen yhteiset illat ja nukkua yöt yhdessä herrana ja rouvana! Vaikka ajatus yhdessä asumisesta houkutteli, me molemmat lopulta myönsimme, ettemme kumpikaan jaksaisi ajaa kahta ja puolta tuntia joka arkipäivä. Niinpä päädyimme vuokraamaan meille molemmille omat asunnot. Kuluva kuukausi on toistaiseksi viimeinen, jona saamme asua yhdessä kauniin Helsingin asuntomme alla.
Kuulostan kirjoituksessani ehkä melodramaattiselta. Voisin sanoa olevanikin, sillä tilanne luonnollisesti hämmentää minua enkä tiedä miten päin olisin! Häiden jälkeen pitäisi matkustaa yhdessä häämatkalle tai ostaa ensimmäinen yhteinen koti erilleen muuttamisen sijaan. Samalla olen kuitenkin kiitollinen siitä, että saimme molemmat töitä näinkin läheltä toisiamme - asiat kun voisivat aina olla huonomminkin.
Se, mitä syksy tuo mukanaan meille, on arvoitus. Niinpä päätän nauttia näistä lopuista 36:sta päivästä morsiamena täysillä ja iloita tulevista häistämme. Murehditaan sitten, kun sen aika on.
<3: Eveliina
Ai kamala mikä tilanne! Meillä takana on pitkiä jaksoja etäsuhteessa, ja vielä riskinä että samaan tilanteeseen joudutaan muutama kuukausi avioitumisen jälkeen. Ymmärrän siis täysin hullusti poukkoilevat tunteet! Toivottavasti kahden katon alla asuminen jää lyhyeksi kokemukseksi ja pääsette pian aloittamaan tuoreena avioparina yhteisessä kodissa <3
VastaaPoistaKiitos vertaistuesta - hyvä tietää, ettei paini asian kanssa yksin! Puoli vuotta tämä etäsuhde nyt ainakin tulee kestämään, myöhemmin tietää sitten enemmän. Toivottavasti teillä kääntyy asiat parhaimpaan päin!
PoistaVoi ei... :( työt on kyllä nykyään tosi määräävä asia ihmisten elämässä, eikä sille oikein voi mitään. Tosi paljon tsemppiä molemmille tulevaan!!
VastaaPoistaKiitos, Elli! Sepä se, etenkin kun nämä ovat oikeastaan ensimmäiset kunnon työpaikat molemmilla valmistumisen jälkeen. Ei ole oikeen vara valita muutenkaan, saati tässä tilanteessa!
PoistaTsemppiä etäsuhteeseen. Mulla on koulu Kuopiossa ja muu elämä Helsingissä. Syksyllä on taas pakko palata koulun penkille ja äidin nurkkiin kandisemman takia, mutta onneksi se on väliaikaista. Viime syksynä ja keväänä olin kans pari kuukautta Kuopiossa ja näimme vain viikonloppuisin, oli se tuskasta, mutta myös vahvisti suhdetta. :)
VastaaPoistaMuistelinkin lukeneeni, että teillä on samankaltainen tilanne! Onneksi se tosiaan on väliaikaista! Uskon kyllä myös, että pieni etäily vahvistaa suhdetta.
PoistaTuttu tilanne, tosin meillä sama etäsuhteilu on jatkunut koko suhteen ajan. Ja tulee jatkumaan häiden jälkeen, sillä työpaikkamme eivät ihan helpolla asetu samoihin kaupunkeihin, vaikka kuinka sitä toivoisimme. Puolisoni työ siirretään muutaman vuoden välein, ja minun työni on projektiluontoista, joten asemapaikka voi vaihtua.
VastaaPoistaMeidän onnemme on ollut etätyömahdollisuus, jota hyödynnämme niin paljon kuin mahdollista. Se helpottaa vähän. Lisäksi suunnittelua tarvitaan, koska etäpäivät pitää sopia ajoissa kalenteriin, samoin viikonloppumenot (missä ollaan milloinkin). Ehkä ikävintä on ollut se, että ihan kaikki ystävät eivät ole ymmärtäneet mitä tämä vaatii meiltä. Arkipäivien viettäminen parinsadan kilometrin etäisyydellä tarkoittaa sitä, että viikonloppuisin haluamme olla yhdessä melko tiiviisti. En kerta kaikkiaan vain innostu menoista viikonloppuisin, kun haluamme olla yhdessä ja rentoutua. Onneksi suurin osa on ymmärtänyt, ja viikonloput on yleensä rauhoitettu yhdessäololle. Arkisin sitten tapaan kavereitani jne.
Välillä olen ollut loputtoman väsynyt lähtöihin ja eroihin. Emme kuitenkaan ole löytäneet ratkaisua. Näin mennään ainakin puolisoni seuraavaan siirtokäskyyn asti, emmekä vielä tiedä minne sen jälkeen muutamme. Tavoite kuitenkin on, että jossain vaiheessa meillä on vain yksi koti.
Se kuitenkin on pakko sanoa positiivisena asiana, että etäily pitää parisuhteen virkeänä. Kun se toinen on paljon poissa, ehtii aina muistaa miksi yhdessä on parempi kuin yksin. :)
Tsemppiä teille! En sano, että se on helppoa, mutta kyllä etäilystäkin selviää!
Auts. :/ Teillä on kyllä erittäin haastava tilanne. Etämahdollisuus on tosiaan hyvä ja nykyaikana kätevä asia, muuten voisi olla vieläkin turhauttavampi tilanne! Tavoitteet ja yhteiset unelmat pitävät toivoa yllä ja auttavat jaksamaan loputtomalta tuntuvan, mutta toivottavasti väliaikaisen tilanteen.
PoistaPaljon jaksamista myös teille, ja kiitos kun jaoit kokemuksesi!